Mua alkoi eilen mietityttää, tuleeko mun unelmista koskaan totta.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 Kuinka todennäköistä on, että tulevaisuudessa kaikki tulee olemaan, kuten mie olen toivonu?

 Ei kovinkaan todennäköistä.

Ja mitä jos loppujen lopuksi kaikki mitä jää käteen, on arvoltaan plus-miinus nolla?

 Niin niin, tämä on taas tätä "mitä jos" "entäpä sitten.." – höpinää, mutta kun nyt vaan tuntuu tältä.

 Ja jotta tämän blogin sisältä ei muuttuisi merkityksettömäksi "tein tänään sitä ja tätä" – jutuksi, olen päättäny kirjoittaa enempi omista tunteista, ajatuksista ja mielipiteistä.

 Elikkä te, joita ei mun ajatukset kiinnosta, voitte saman tien poistua näiltä sivuilta.

 

 Sitten asiaan;

Puhuin eilen Sannan kanssa tulevaisuudesta.

 Tai käytännössä katsoen vikisin ja valitin.

Tämän tuloksena Sanna lupasi mulle opiskelupaikan Kallion ilmaisutaidonlukiosta, sekä oman hippi kommuunin kaupungin sydämeen.

 Juuri siitähän mie unelmoin.

Että saisin olla vapaa, ja tehdä sitä, mitä rakastan.

 Mutta eihän asiat ole niin yksinkertaisia, vai mitä?

Onko edes olemassa paikkaa, jossa kaikki voisivat olla 100% onnellisia?

 No ei, ei tässä maailmassa.

Unelmoida voi, mutta kannattaako se, jos tietää, ettei unelmat tule toteutumaan?

 Aina iskee karu todellisuus ja rikkoo totuuden varjostamat illuusiomme.

Ikävää, mutta totta.

 

 Onko se sitten niin, etten saisi ajatella näin negatiivisesti?

Ehkä, mutta voiko muuta odottaakaan minun kaltaiseltani nuorelta?

 Niin, tai lapsihan mie vasta olen, ainakin pitäisi olla.

Vasta 14 kesäinen, pelkkä penikka.

 

 Miten ihmiset tulee reagoimaan, kun kerron, että tahdon ottaa elämäntehtäväkseni ennakkoluulojen rikkomisen?

 Mitä minulle sanotaan, kun haluan osoittaa, ettei sukupuolen pitäisi merkitä mitään enää nykyaikana?

 Melko monet tulee tietenkin tyrmäämään ajatukseni, mutta on kai täällä myös niitä, jotka ajattelee samoin?

 

 Niin, kysymyksiä toistensa perään, kuka osaisi vastata minulle?