Nimen mukaisesti siis hautajaisfiiliksissä.

 Tänään tuli peräti käytyä yhdissä sellaisissa, emännän sedän vaimo haudattiin, ja vaikkei se mulle niin läheinen ollutkaan, niin jotenkin laittoi miettimään.

 Sitä miten haurasta tää elämä loppujen lopuksi on, ja miten me kaikki tullaan vanhoiksi ja ennen pitkään kuollaan.

 Tyhmä minä, nyt vasta tajuan tällaista, minkä olen periaatteessa tiennyt aina.

Tosiaan, mie olen tiennyt asioita jo kauan, mutta vasta tänä kesänä ja syksynä olen alkanut ajatella niitä tosissani.

 Tekojeni ja ajatusteni merkitystä, jota ei usein tule ajatelleeksi ollenkaan.

En tiä mikä tässä kesässä on laittanut minut ajattelemaan, mutta jotkin asiat on vain muuttuneet.

 On oppinut pitämään erilaisia asioita tärkeinä.

Sellaisia asioita, joilla on oikeasti merkitystä muillekin, kuin mulle itselleni.

 Olen puhunu tästä ennenkin, tiedän että toistan itseäni, mutta tänään tuo kuoleman miettiminen tuntuu vielä tärkeämmältä kuin yleensä.

 Jotkut sanoo, että on turha miettiä kuolemaa, ku on vielä nuori, mutta mistä ne tietää, vaikka me kuoltaisiin huomenna?

 Oikeastaan pitäisi olla varautunut kaikkeen, ettei asiat vain hyppää silmille, kun niistä tulee ajankohtaisia.

 Kuka haluaa elää niin, että jonain päivänä vain herää ajatukseen, ettei itsellä ole enää paljon aikaa?

Olisiko helpompaa olla tiedostamatta asiaa, vai myöntää vain suoraan, että jossain vaiheessa me kaikki lähdetään.

 Ennemmin tai myöhemmin.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

*angst angst viils viils *