Ko mie näin sinut ekkaa kertaa, mien olis koskaan uskonu, että meistä tullee ystäviä.
 Hikari.
Niimmie sinusta ajattelin.
 Sanoin äähneenki ja jouvuin opon puhuttehluun koulukiusaamisesta. Vaikka et sie vissiin sitä niin tosissaan ottanu? Tiesit, etten mie pahala.
 Enpä kait silloin niin hyväläkhään, mutta mie muistan, että se tappaus teki meistä kavereita.

Mie muistan vieläki ko met istuima käsityöluokassa, sen työtason takana, ja puhuthiin.
 Ko mie sanoin sulle, etten mie halua sinusta nimellistä parasta kaveria.
Ko minun kokemuksen mukhaan semmosesta ei koskaan tule mithään. Kaikki aina hajoaa.
 Sitten mie sanoin, että solet paras kaveri joka mulla on koskaan ollu.
Ei hirveän loogista, mutta soli tottuus.
 Ja son vieläki.

Met on koettu yhessä aika paljon.
 Hitto mie olin silloin sinhuun ihastunu.
Tykkään vieläki ihan kauheasti, mutta eritavala ko aluksi. Soli hullua aikaa.

 Nyt meän tiet sitten tavahlaan eroaa vissiin, näin molen käsittäny.
Ko sie jäät tänne ja mie lähen poijes.
 Emmie pelkää muuttoa, tai sitä, että ihmiset sielä ei tykkäis minusta. Mie pelkään, että mien ole enhään tervetullu tänne ko tulen takasi. Välilähän minun häätyy.
 Sittenko mien ossaa ennää puhuakhaan niinkö pittää, ja olen erilainen ko nytten.
Mie tuskin unohan, mutta mie tiän, että mie muutun.
Vaikken halvais.

 Sie tiät, etten mie paljoa muista, mutta net hetket mie muistan.
 Ja sen, ko sie sanoit minua sinun tahottomaksi nukeksi silloin, ko sulla oli vaikeaa.
Mie otin sen kauhean pahasti ja itkinki vissiin.
 Nuorempana kaikki oli kauhean selvää. Nytten kumpikhaan meistä ei taija tietää mitä oikeasit halvaa elämältä.

Son aika ironista minusta.

Silloin olet minun kuva
Minä olen sinun kuvasi

Silloin sinä olet minun
paskapäinen paras kaveri

Jos joka sanasi ois kukkapuska
jolla pois pyyhittäisiin maailman tuska
Jos lempivärisi ei olisi musta

Olisit vain vieras muiden joukossa