Milloin on liian myöhään? Miten määritellään normaali? Kuka sanoo, mihin tämä loppuu?
Koska on aika luovuttaa? Missä kuljee raja minun ja sinun välillä?

On paljon kysymyksiä. Paljon enemmän vastauksia.
Kuka niitä oikeastaan edes haluaa kuulla? Mie en haluais. Tai haluaisin, ja en kuitenkaan.
Mitä sitten tehtäisiin, kun ei olisi enää mitään kysyttävää?

Rakas, enkö mie ole jo itkenyt tarpeeksi?

Ja mie haluan olla vain iloinen, ja nauraa. Onko se liikaa pyydetty?
Ei syytetä ketään, annetaan ihmisten olla ketä he haluaa olla. Onko sillä väliä?

Kysymykset on hassuja. Mutten halua vastauksia. Eikö olekin hauskempaa, kun ei tiedä?

Se mitä mie halusin sanoa, mutten kuitenkaan sanonut, oli, että mie olen kyllästynyt.
Siihen, miten ensin minua rakastetaan ja sitten vain lopetetaan puhuminen, ei edes katsota.
Se on liikaa pyydetty, että joku selittäisi.
Mutta tämä riittää.