Hm.. Miksi se puhuu mulle?
 Mien ymmärrä. Ei olla puhuttu varmaan vuoteen suunnilleen, ja sitten se tulee juttelemaan.
Ihan niinkö oltais läheisiäki.
 On se jotenki hankalaa. Ei ole tottunu siihen, että joku puhuu noin.
Mahtaa olla kännissä koko tyyppi.

Enhän mole koskaan tuntenu olevani erityisen nätti, vastako nytten viimisen puolen vuen aikana, ko sitä saanu kuulla useamminki.
 Vaikka emmole sitä aina toesta ottanu, tieteskään.
Ei ole syytä uskoa kaikkea mitä sanothaan.
Nykyään sitä kuitenki arvostaa itteä erilaila ko ennen.

Vaikka ei ihmiset siihen aina anna syytä, enkä mie itekään anna muille aina syytä tuntea, että nolis tehny jotain hyvää.
 Että niilä olis syytä olla ylpeä itestään jostain syystä.

Kuitenki tavallaan kait väsyttääki. Ei vain tierä kannattaisko sitä mennä nukkumaan.
 Näyttenee hyvältä ko haukottelee vain täälä.

Ihanko sillä olis jotain väliäki miltä sitä näyttää *naurua*

Mulla oli ensimmäisen kerran tänään oikeasti ikävä sitä, mitä joskus oli.
 Koska soli kuitenki minun elämän onnellisinta aikaa.
Sitä ei saa enää takasi, enkä mie osaa.
 Ei solis enää niinkö soli silloin. Harmi sinänsä.