Joskus, tai oikeastaan aika useinki mie mietin, että maailma vois olla pannukakku.
 Litteä, tai ehkä vielä mielenkiintosempaa, neliskanttinen. Neliö?
Joskus ko tekis mieli vain nähä maailmaa, vois vahingossa purjehtia reunan yli. Eikö se olis jännää?

Yleensä, mitä fiksumpi ja parempi ihminen yrittää olla, -
 Sitä pahemmin asiat menee pilalle.

Mitä enemmän sitä yrittää, sitä varmemmin ei koskaan onnistu siinä, mitä haluaa.

Ehkä se pätee useimpiin asioihin, joihin mie olen sitä yrittänyt.

Aina ko toivoo, että joku asia, vaikkapa ihmissuhde menis, kuten tahtoo, niin eihän se mene,
 ei vaikka yrittäis tehdä parhaansa, koska yleensä paraskaan ei riitä,
jos on vain väärä henkilö tekemään sitä.

Jos mie tietäisin, miten asiat korjataan, korjaisinko mie ne?
 Mien itseasiassa tiä.

Vaikka mie tietäisin keinon, jolla kaikki voisi taas olla iloisina kavereita,
 En mie varmaan alkais siihen.
Ehkä jos voisi palata aikaan, jolloin asiat oli helpompia, mie palaisin ja muuttaisin yksinkertaisia asioita.
 Yksinkertaisia asioita, kuten jättäisin puhumatta.

Se saattaa tuntua vähältä, jättää muutama lause sanomatta, mutta se vois muuttaa kaiken.

 Ehkä eniten tällä hetkellä omassa elämässäni, mie haluaisin vain muuttaa kaiken.
Enemmän ko ennen.

 Mutta en mie osaa elää edes itteni kanssa, enkä mie ehkä opi.

Enhän mie opi, jos mien opettele, ja joka kerta vain kääntämällä selän ongelmalle, mie annan periksi itelleni.
 Koska en mie ole sen vahvempi ko kukhaan muukhaan-
Ei minusta ole muuttahmaan asioita, ei kuuntelehmaan vain muita ja sanelemaan vastauksia.

Minusta ei koskaan ole ollu pyytämään anteeksi.